Seuraamuksia

2.07.2012 - 23:12 / murustelua.


Kategoria: Yleinen.



6 vastausta - “Seuraamuksia”

  1. wilson Kirjoittaa:

    Realisti, mikä sinua painaa?

  2. anomyymi Kirjoittaa:

    Varoitus! Tämä sarjakuva ei sovi realisteille.

  3. murustelua Kirjoittaa:

    Tai ainakaan sellaisille realisteille, joiden perseen muiden elämä saa kutiamaan ennennäkemättömällä tavalla. Älä hyvä Realisti tule tänne, jos sulle tulee näistä kuvista noin paha mieli. Luulisi sulla olevan parempaakin tekemistä.

  4. murustelua Kirjoittaa:

    Enkä muuten sinuna kutsuisi itseäni ”realistiksi”, sellainen ihminen kun yleensä tajuaa, että tällainen puolivihamielinen blogistalkkerointi on merkki jossain ihan omassa kuplassa elämisestä. Samoin realisti ymmärtää, että toisen elämästä ei voi vedellä johtopäätöksiä muutaman kuvan perusteella. Ja realisti ymmärtää myös, että ihmiset on erilaisia ja heillä on erilaisia haaveita ja arvoja kuin itsellä.

    Eipä tässä muuta. Hyvää kesää ja tee sille perseesi kutinalle jotain, ettei tarvi täällä huudella.

  5. Sydänjää Kirjoittaa:

    Mä tyydyn kans tähän mitä on, just nyt. Mä ehdin kyllä monenlaista sitten joskus taas.

    t. eskapisti ex-lapseton Sydänjää, joka inhoaa realismia ja realisteja ja joka tykkää kovin paljon tästäKIN blogistasi 🙂 Hyvää kesää, piirtelehän taas.

  6. Laura Kirjoittaa:

    Hyvä realisti,

    internet antaa meille mahdollisuuden vihdoinkin olla niin ilkeitä ihmisille, kuin oikeasti olemmekin päämme sisässä. Mutta miksi käyttää se? Ole siis kohtelias ja ole sanomatta mitään. Tai älä ainakaan kommentoi negatiivisesti jokaista postausta. Se vain osoittaa että sinulle ei ole elämää vaan nautit lukea blogia, josta et selvästikään tykkää… Ai realisti vai? Olisikohan masokisti paikallansa?

    Ps. Pahoittelen hiiltymistäni, mutta netissähän kerää sekä positiivisia että negatiivisia kommentteja!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus

Kommentoidaksesi sinun tulee kirjautua.